perjantai 1. marraskuuta 2013

Ristomatti Ratia tehtävän huipennus

Anu sai mukaansa kapalevyihin liimatut tulosteet kuvista.
Ne menee myös Ristomatti Ratian nähtäviksi...

Tänään huipentui kuvausjärjestelyjakson viimeinen tehtävä eli Ristomatti Ratian Saaristolyhtyjen kuvaukset. Design Hillin Anu Pelander tuli tänään arvioimaan tiimien ottamia kuvia ja nappasi ne matkaansa. Kenties jopa itse Ristomatti näkee kuvat jo muutaman viikon päästä saapuessaan Saloon.

Kaikki kuvat sai kehuja ja rakentavaa palautetta. Kesäistäkin tunnelmaa oli saatu ilmoista huolimatta. Kuvissa on Anun mukaan paljon aineksia ja kuvia, jotka tulevat käyttöön mm. nettiin ja Design Hillin omaan mainontaan. Isompaan ketjutasoiseen mainontaan kuvat tarvitsevat vielä Ristomatin hyväksynnän. Toivotaan nyt peukut pystyssä, että sieltä löytyy myös hänelle mieluisia. Onhan se nyt siistiä olla vaikka työharjoittelussa ja "omat kuvat" koristaisivat myymälän seiniä.

Kovin oppi oli Anun mukaan tässä aikatauluttaminen ja tarkkuus kuvien ottamisessa. Oikean valon löytäminen vaatii pitkiä kuvauspäiviä. Valo loppuu kun loppuu ja sitten ei enää vaan kuvata. Ja nämä fiiliskuvat ovat vielä siinä suhteessa hieman anteeksi antavampia. Saa olla "eloa" erilailla kuin katalogi kuvissa, joissa kaiken on oltava just eikä melkein millilleen oikein.


Tässä vielä meidän tiimin eli Sinin, Vernan ja minun lopulliseen näyttötilaisuuteen valitsemat kuvat. Kuvia oli kaikilta seitsemältä tiimiltä useita, joten ei tule Anulle kumppaneineen helppo valinta. Kolmea kuvaa hän  osoitteli lopuksi erikseen mainitessaan onnistuneita ja joukossa oli yksi meidän tiimin kuva. Jee. Ainahan siitä hyvä fiilis tulee. 


Meidän tiimin kuvien kohdalta otin Anun kommentteja ylös. 
Laitan ne tähän kuvan alle aina kunkin osalta mitä sain kirjoitettua.


Kesäisin kuva kaikista. Onnistuttu siinä mainiosti. Valo tulee hienosti. Ihana sininen.
Voisi hypätä itsekin uimaan. Vaikka tuossa edessä on noita varjoja - ei sekään niin haittaa.

Harmoninen kuva. Liian voimakas kontrasti. Tulee fiilis, että pullo ja pyyhe on unohtunut
kesän jäljiltä.

Simppeli kuva. Hyvä asettelu. Hyvä kuva käytettäväksi tekstin kanssa - jää tyhjää tilaa.
Hyvä kuva. Tykkään. Elokuun ilta.

Hieno joulukuva. Hyvä sommittelu ja tunnelma. Saa tekstit hyvin taustaan.
Hyvä kontrasti - tuo valkoiset lyhdyt hienosti esille. Yksinkertainen rekvisiitta +.


- Milla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti