keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Turun linna


Olimme eilen vierailulla Turun linnassa. Kävimme läpi tyylihistorialliset huoneet ja niiden aikakausia. Täytyy sanoa, että osa tiedosta meni ikävä kyllä taivaantuuliin. Huoneet eivät ole aika järjestyksessä, joten sikinsokin eri aikakausista hypättiin toisiin niin kovalla vauhdilla, että ei pää pysynyt perillä.
 
Tunnelma oli hurmaava. Voisipa viettää päivän oikeasti näillä aikakausilla. Aikakoneen keksimistä odotellessa...





Saimme tehtäväksi seuraavan: Ota lähempään tarkasteluun kaksi tilaa. Ihan hyvä olisi vaikka valita kaksi eri aikakautta. Ota tilasta yleiskuva. Minkälainen kokonaisvaikutelma. Kirjoita omin kuvailevin sanoin tunnelmaa. Mitkä ovat tärkeitä yksityiskohtia; rusetti, kaluste, verhot?... Piirrä tilasta 2-3 yksityiskohtaa.
 
 __________________________________________________
 
 
Valitsin ensimmäiseksi tilaksi "Koriston huoneen". Se edustaa kertaustyylien aikaa - 1800-luvun puolivälin sisustustapaa Kaarinan Koriston kartanosta. Huoneessa on vuonna 1846 majuri Alexander Jackin ja 16-vuotiaan Rosalie Sierckenin häälahjaksi saamaa kalustoa. Tunnelma on minusta mahtipontinen. Tärkeitä yksityiskohtia ovat tassujalat, pitsiverhot, verhon pidikkeet, maquard-asetelma, koukeroiset koristeet kalusteissa.

 
 
Kuvailevia sanoja: Jykevä, koristeellinen, juhlava, mahonkinen, tummanpuhuva, 
romanttinen, leijonantassu jalat kalusteissa, juhlallinen tuntu, majasteetillinen.
 

Maquard- asetelma = Peilipöydällä oleva maquard-asetelma oli tyypillinen koriste 1800-luvun puolivälin ja loppupuolen kodeissa. Lasin alla olevat kukat on tehty kankaasta ja vahasta, hedelmät ovat guttaperkkaa. Asetelmia toivat merimiehet tuliaisina.


Piirretyt yksityiskohdat:

- Taburetti eli mahonkinen jakkara, jossa juhlava sininen jouhikangas.
- Häälahjaksi saatuun kalustoon kuuluvan sängyn leijonantassujalka.
- Samaan kalustoon kuuluvan peilipöydän yksityiskohta.
 

__________________________________________________
 
 
 Toiseksi tilaksi valitsin "kultanahkatapettihuoneen", joka edustaa 1600-luvun barokkityyliä. Tunnelma on kuninkaallinen. Tärkeitä yksityiskohtia olivat kullatut esineet / peilit, seinä lampetit, verhojen koristukset, kynttiläkruunun kristallit, hahmot koristuksissa - enkelit, linnut.


Kuvailevia sanoja: Klumeluurinen, kultainen, kiehkurainen, koukeroinen, ylväs, runsaan kultainen, hämärä, juhlallinen, ritarillinen, kummallinen, kuninkaallinen.



Kultanahkatapetti: Nahkasta valmistettiin ennen tapetti vuotia. Yhdestä nahasta ei hirveän isoa palaa saanut, joten vuodat olivat suhteellisen pieniä. Nahka mahdollisti koho kuvioinnin, joka tehtiin joko käsin tai muotilla. Nahka maalattiin mm. lehtikullalla kuten tässä huoneessa. 

Tässä huoneessa heräsikin kenties hieman ällöttäväkin kysymys, että kuinka monta eläintä tässä mahtaa olla seinillä?


Piirretyt yksityiskohdat:

- Korppoon kartanon barokkityylisen peilipöydän ja peilin koristeet. 
- Puttienkeli ja peilin yläosan sulkakoristeet.


Turun linnassa olin viimeksi käynyt ala-asteella. Muistikuvia ei juuri ollut. Olisi hauska mennä sinne joskus ihan ajan kanssa katselemaan koko linna läpi. Sinne kyllä saa uppoamaan aikaa enemmänkin.


- Milla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti