keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pääsykokeet ja Visualistitapahtuman visuaalisen ilmeen suunnittelu

Tänään on koulullamme käsi- ja taideteollisten alojen pääsykokeet. Meillä on valvottavanamme tulevien visualistien pääsykokeet. Eli istumme täällä luokassa, teemme omia hommiamme ja olemme hakijoiden apuna ja valvojina. Jännitystä on ilmassa - hiljaista työskentelyä.
 
 
Tässä samalla ollaan oman tiimin kanssa sovittu työstävämme blogitehtäviä ja ehkäpä mietin itse tuota tulevan syksyn visualistipäivän ilmettä. Meidän tiimistähän valittiin Heidin tekemä logo, jonka ympärille siis lähdemme tekemään tapahtuman ilmettä. Heidin tekemä / meidän tiimin logo näyttää tältä:
 
 
 
 
Olen pinterestissä keräillyt kiinnostavia julisteita ja kuvia "poster design" kansioon. Osa niistä on muuten vaan kivoja, osassa on jotain sellaista, jota voisi hyödyntää meidän suunnitelmaan. Etsin myös erilaisia juliste sarjoja. Minusta tuntuu, että Heidillä on enemmän sellaisia kuvia, jotka sopii suoraan hänen tuottamaan logoonkin. Hänen on toki helpompi löytää samaan linjaan meneviä kuvia kun on tuon logon tehnytkin :)
 

 
 
Tänään on tarkoitus iltapäivällä käydä eilen ja maanantaina SSKKY:lle ottamiamme kuvia ja valita niistä parhaimpia. Lisäksi varmaan katsotaan ja mietitään jo jotain tähän visualisti päiväään liittyen. Huomenna meidän pitäisikin koko luokan jo miettiä koko päivän ideaa. Mitä siellä tehdään? Ketä kutsutaan? Päivän ohjelmaa jne...
 
 

- Milla

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti